Vielä täällä (otin läpprinkin auki). Luen ekologisen psykologian teemanumeroa miten tehdä ekologisesta sosiaalista ja sosiaalisesta psyklogiasta ekologista. Maukkaita artikkeleita - enemmän perustavaa kamaa ajatella vaikkapa verkossa toimmista; siis täytyy vielä sulatella ennen kuin rapoan. Hitsi, tässä vois vaikka ruveta taas tutkijaksi :-)
(avoin tutkija: on tutkimusta tekevä henkilö, joka ei ole tutkimusorganisaation palveluksessa eikä tutkimustyön osalta virallisessa suhteessa yliopistoon. Avoin tutkija julkaisee itsenäisesti kaiken tutkimukseen liittyvän tiedon mahdollisimman avoimesti ja nopeasti. Avoin tutkija pyrkii mahdollisimman laajaan yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen läpinäkyvällä tutkimustoiminnalla ja itsensä kehittämisellä. Avoin tutkija voi toimia tutkimusryhmissä, joiden jäsenet jakavat avoimen tutkimuksen periaatteet ja käytännöt. Avoin tutkija voi vastaanottaa apurahaa tutkimustoimintansa rahoittamiseen, jos se ei vaaranna tutkimustyön riippumattomuutta.)
@peeii, hienoa, messukäyntejä tuleekin sitten olemaan useampi, kun tämä lähtee liikkeelle. Sitten myöhemmin sinut voi nähdä luonnotieteellisen museon vahakabinetissa avoimen tutkimuksen uranuurtajana.
9 comments so far
:) muistahan tehdä rapo journaalista/artikkelista
1 year ago by teroheiskanen
Vielä täällä (otin läpprinkin auki). Luen ekologisen psykologian teemanumeroa miten tehdä ekologisesta sosiaalista ja sosiaalisesta psyklogiasta ekologista. Maukkaita artikkeleita - enemmän perustavaa kamaa ajatella vaikkapa verkossa toimmista; siis täytyy vielä sulatella ennen kuin rapoan. Hitsi, tässä vois vaikka ruveta taas tutkijaksi :-)
1 year ago by peeii
ala avoimeksi tutkijaksi
(avoin tutkija: on tutkimusta tekevä henkilö, joka ei ole tutkimusorganisaation palveluksessa eikä tutkimustyön osalta virallisessa suhteessa yliopistoon. Avoin tutkija julkaisee itsenäisesti kaiken tutkimukseen liittyvän tiedon mahdollisimman avoimesti ja nopeasti. Avoin tutkija pyrkii mahdollisimman laajaan yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen läpinäkyvällä tutkimustoiminnalla ja itsensä kehittämisellä. Avoin tutkija voi toimia tutkimusryhmissä, joiden jäsenet jakavat avoimen tutkimuksen periaatteet ja käytännöt. Avoin tutkija voi vastaanottaa apurahaa tutkimustoimintansa rahoittamiseen, jos se ei vaaranna tutkimustyön riippumattomuutta.)
1 year ago by teroheiskanen
@teroheiskanen: hieno!
1 year ago by pe3
Ryhdyn heti avoimeksi tutkijaksi, eli olen! Tarvittaessa voin toimia esittelykappaleena erilaisilla messuilla ym.
1 year ago by peeii
@peeii, hienoa, messukäyntejä tuleekin sitten olemaan useampi, kun tämä lähtee liikkeelle. Sitten myöhemmin sinut voi nähdä luonnotieteellisen museon vahakabinetissa avoimen tutkimuksen uranuurtajana.
1 year ago by teroheiskanen
Vautsi, innostaa vaan lisää ... tota vahakabinettia vois jotenkin testata virtuaalisti?
1 year ago by peeii
@peeii, virtuaalista vahakabinettia sanotaan yleensä facebookiksi
1 year ago by teroheiskanen
ei sinne , ei ei ei ... jotain tuoreempaa ...
1 year ago by peeii